Paperihelmet ovat tällä hetkellä aivan huippumuodikkaat ja lisäksi kauniit ja edulliset. Paperihelmistä tehtyjä koruja ja erillisiä helmiä saa ostaa valmiina, mutta niiden tekeminen on hauskaa ja helppoa.

Tarvikkeet: paperia, PVA liimaa, vettä, liimapuikko, sukkapuikko tai hammastikku

Paperihelmien teko on vanha askartelumenetelmä, jolla saa helposti kauniita koruja. Materiaalina voi käyttää vanhoja aikakausilehtiä, värillistä paperia tai maalata itse haluamiaan värejä askartelupaperille.

Perusmallista paperista leikataan viereiken kaavion mukaan pitkulaisia kolmioita, joiden leveämpi pää on 1-2 cm pituinen. Leveä pää määrää helmen leveyden.

Aloita helmen pyörittäminen puikon tai tikun ympärille leveästä päästä. Pyöritettyäsi 2.3 cm tarkasta, että helmestä tulee suora. Yleensä suikaleen loppupää yritetään jättää keskelle helmeä, mutta voit kokeilla myös pisaran muotoisia toispuoleisia helmiä.

Pyöritä helmeä tasaisen kireästi ja laita päähän puikkoliimaa, kun päätä on jäljellä 5-10 c. 

Helmiä voi tehdä samaan puikkoon monta peräkkäin ja lakata kerralla koko puikollinen.

Liimaamiseen voi käyttää valmista liimalakkaa, mutta itse käytän aina vedellä ohennettua PVC liimaa,

Tee lakkakerroksia vähintään kolme. Mitä paksummin lakkaat helmen, sitä kestävämpi ja kiiltävämpi siitä tulee.

Valmiista helmistä voi koota koruja kaulaan tai ranteeseen. Lisänä voi käyttää puuhelmiä, rautalankaa...